tiistai 28. joulukuuta 2010

Päätös tehty!

No niin, tänään sitten päätimme että sanomme itsemme irti tämän hetkisestä vuokra asunnostamme eli muutamme tammikuun lopulla! HURRAA, kun tämän olimme päättäneet tuli itselle sellainen helpottunut olotila. Ihanaa päästä muuttamaan näistä "ahtaista" neliöistä omaan kotiin.
Nyt sitten meillä on viimeiset ponnistukset edessä joka tarkoittaa sitä että loppu lattia valmiiksi alakerrassa, jalkalistat sekä ikkuna listat valmiiksi. Putkimies paikalle tekemään viimeiset työt sekä sähkömiehen loppu kytkennät. Sitten onkin jäljellä se ankara siivoaminen. Tässä nyt voin paljastaa vielä ennen muuttoa meidän talossa on Kannustalon esittely vasta sen jälkeen voimme muuttaa asumaan.
Tänään olenkin käsitellyt meidän saunan paneleita parafiini öljyllä. Käsittely jatkuu huomenna sillä hanakasti tuo puu itseensä imee ainetta. Sama käsittely tehdään lauteille.  Eiköhän se tästä, kohta pääsee meidän 70 vuotias isompiin tiloihin.

Kiinanruusu 70 vuotta.


sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Kivitasot saapuivat sekä kodinkoneet


Nyt ensiksi haluan toivottaa Kaikille rakentajille ja lukijoille oikein Hyvää Joulua.
Meillä oli tapahtuma rikas viikko Tiistaina saapuivat kodinkoneet ja keittiönkivitasot tulivat torstaina 23.12. Niitä vielä oli sitten hiottu joten arvaatte minkälaista hienoa kivi pölyä oli tullut kaikkialle. Se tietää että joulupyhinä saa jälleen kerran siivoilla.

Kivitasot näyttivät todella hyviltä ja nyt ei enää punainenkaan ollut liian punainen. Meillä on nyt viikko aikaa ja katsoa missä vaiheessa olemme vuoden lopussa voimmeko sanoa vuokrasopimuksemme irti vai ei.. Olisihan se ihanaa päästä jo muuttamaan omaan kotiin. Tietysti on sellaisia tekijöitä jotka ovat meistä riippumattomia kuten putkimies. Minkälainen aikataulu hänellä on. Muuten kaikki tarvittava on saapunut. Meistä itsetä onkin sitten loppu kiinni miten jaksamme ahkeroida näin loppu metreillä.
Luulisin että kun on enää pikku jutuista kiinni  niin sitä kummasti löytää puhtia ja tieto siitä että päästään ahtaasta vuokra asunnosta omaan niin kyllähän sitä paiskii hullun lailla jo hommia.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Sunnuntai päivän ihmettelyä

Tässä sitä ollaan nyt kun olisi aikaa ja jaksaisi jotain tehdäkin niin eipä sitä mitään saanut tehtyä kun tuli vain ihmeteltyä ja pähkäiltyä miten kaikki kaapit pitää oikein laittaa. Samalla huomasimme, että yhdestä kaapista puuttuu ovi ja sitä ei löytynyt mistään, joten sitä ei ole. Kaappien saranat niitä oli omituinen määrä ei oikein täsmännyt olevaan kaappi määrään. Totesin vain tänään, että vaikka en nyt ole ihan toope, mutta nyt kyllä siltä tuntui. Tänään risteili miljoona kysymystä päässä ja niihin ei saanut vastausta joten se tietää huomenna reissua kaappi firmaan.
Samalla mietin ehtiikö sitä saada tammikuussa kaikki valmiiksi, jotta voisi silloin muuttaa??? Pitäisi silloin sanoa joulukuun lopulla vuokrasopimus irti. Ehtiikö vai eikö, siinäpä kysymys. Sekään ei ole kivaa jos tulee viime metreillä hoppu.


Tiskialtaamme
Sitten tutustuin meidän tiskialtaaseen ja tuumailin, että mitenkähän tuo oikein kestää. Tiskialtaamme on Franken Mythos ja se on komposiittityyppinen kivimateriaali jossa on 80 % kvartsia ja 20 % akryylia. Pitäisi kuulemma olla helpohoitoinen, todella kestävä ja naarmuuntumaton. Näin luvattiin Franken sivuilla. Katsotaan nyt sitten. Ainakaan ei näy vesi roiskeet niin ärsyttävästi kun teräsaltaassa.
Tämän altaan muuten valitsi meidän isäntä!




Kurasyöppö

Kodihoitohuone, tikkaiden kohdalle tulee pesutorni.

Eilen käsittelin suoja-aineella kaikki valkoiset saumat, jotta niissä ei heti näkyisi ja tarttuisi kaikki lika. Katsotaan oliko siitä sitten mitään apua.
Aine oli Soledo saumasuoja. Onkohan jollakin kokemusta tuosta aineesta???


Tiistaina sitten saapuukin meidän kodinkoneet. Sen jälkeen pitäisi olla kaikki mitä hankittu niin saapuneet. Ainoastaan Sun saunan lasiseinät taitaa olla vielä tulon päällä. No se tästä sunnuntaista eipä sitä paljoakaan saanut tehtyä sitä enemmänkin tuli mietittyä.

Laatoitukset valmiit ja keittiön kaapit saapuivat, kohta joulukin!





Kaksi viikkoa vierähtänyt eikä tämä emäntä oikein ole ollut perillä mitä talossa tapahtuu. Työt ovat vieneet kaiken ajan niin että en tosiaankaan ole ehtinyt keskittymään meidän taloprojektiimme. No nyt vähän helpottaa kun kukat saatu markkinoille  ja nyt sitten vaan kaikki ostamaan joulukkukkia kotiin :). Tosiaan meidän talossamme on tapahtunut aivan huimasti tämän kahden viikon aikana. Laatoittaja on saanut kaikki laatoitukset tehtyä. Ylä kerrassa on parketti paikoillaan jopa kaksi oveakin on asennettu paikoilleen ja mikä ihaninta meidän sähköt on saatu melkein valmiiksi eli pistorasiat ja katkaisijat ovat paikoillaan.
Tiistaina 14.12. meille saapui keittiön, kodinhoitohuoneen sekä WC:n kaapistot. Niitä olemme nyt sitten viikonloppuna laittaneet paikoilleen. Keittiön tasot saapuvat ensi viikon aikana. Eilen vähän otin kuvia vähän sieltä täältä joten tältä meillä nyt näyttää.....

Nämä kuvat ovat meidän yläkerrasta eli kahdesta huoneesta ja aulasta. Nämä kaksi huonetta toimivat myös vieras huoneina.


Huone ylä kerrasta

Toinen huone ylä kerrasta

Aulaa

Tämä on alakerran WC

Vessamme ovat samanlaiset. Ylhäällä on saman näköinen vessa ainoastaan siellä on ikkuna. Kaapistot ovat myös samanlaiset.


Tässä on nyt sitten keitiömme kaapistoja. Kun itsekin näin nämä ensi kerran totesin et Wau, onpa punainen, mutta tykkään todella paljon! Vielä tasot puuttuvat ja ne muuttavat todella paljon vielä keittiötä. Tasothan olivat kivitasot ja mustat. Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä tyytyväinen valintoihini. Tiistaina kun saapuu kodinkoneet niin sitten ehkä alkaa näyttämään keittiöltä ja tasotkin tulevat vielä ennen joulua. Tuo punainen väri on aika rohkea ja vielä kaapistojen tyylikin on aika moderni. Lisää kuvia sitten kun ollaan saatu valmiimmaksi, mutta nyt voi jo kommentoida valintaani.

Tuohon pystykoloon tulee jääkaappi.

Näkymää eteisestä.

Tähän yhdistelmään tulee uuni, keittotaso sekä pieni kaatoallas.

Tähän yhdistelmään tulee tiskiallas.









Suihkutilat valmiina odotamassa suihkuja.















Saunan kiviseinää.

















sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Miksi meille bambu lattia????


Miksi ihmeessä me päädyimme tällaiseen materiaalin kuin Bambu??? Sillä onhan suomessa parkettia millä mitalla ja jos jonkin laatuista. Oikeastaan täytyy sanoa että olin ensin ihan ajatellut meidän lattioihin joko valkolakattua tammea tai sitten saarni. Tässä vaiheessa täytyy heti sanoa etten ole mitään sellaisia täti vihreitä jotka vaahtoavat luonnon ja ekologisuuden puolesta. Tähän materiaalin törmäsin ihan sattumalta kun googletin haku sanalla parketti ja sieltähän tämä materiaali tuli minun tietoisuuteeni.
Tarkemmin kun aloin tutkimaan tätä bambua niin sitä varmemmaksi tulin että tuota minä haluan, MIKSI? Kaikki ne hyvät ominaisuudet mitä on tuossa  yhdessä materiaalissa on niin yksinkertaiseti puhuivat minut ympäri. Vielä kun otin yhteyttä Jyväskylässä toimivaan pikkupuuhun http://www.pikkupuu.com/ josta sain sitten mallikappaleita bambuparketista en vain voinut enää vastustaa kyseistä tuotetta ja vielä että se ei ole kuitenkaan kallista! Mikä yhtälö halpaa ja laadukasta! Rakentajana kuka vain tietää että jos haluaa laittaa hyvää parkettia isot neliömäärät niin se ei todellakaan ole halpaa.
Bambussa on myös se hyvä puoli että se on tosiaan egologinen ja jos ajatellaan nykypäivää niin haluaahan sitä hiukan välittää luonnosta.
Täytyy sanoa että skeptisiä ovat olleet kaikki ne ystävät joille olemme sanoneet laittavamme bambu parkettia. Jos oikein rehellisiä ollaan ovat tainneet pitää meitä vähän pimpoina. Monikaan jolle kertoi ei tietänyt että bambusta tosiaankin tehdään parkettia ja että se on myös hyvää. Sekin vielä että sitä on käytetty todella kauan muissa maissa erilaisissa kohteissa.
Suomeen alkaa rantautua pikku hiljaa bambu parketin toimittajia, mutta vielä sen saanti on aika vaikeaa. Varsinkin jos haluaa jotain tiettyä väriä kuten mekin halusimme valkoisen. Joutuu vaan lähtemään merta edemmäs kalaan. Me menimme englantiin http://www.pandaflooring.co.uk/ heillä oli sellaista parkettia mitä halusimme ja myös toimittivat sitä Suomeenkin. Maksu politiikka oli ensin kovin arveluttavaa sillä sen piti suorittaa kokonaisuudessaan ennen toimitusta. Kuitenkin meidän isäntä luotti ja oli tutkinut asiaa ja totesi että kyllä se tavara sieltä tulee. Niinhän se sieltä tulikin n. 3 vkoa maksusta tuli pihallemme kaksi lavallista bambuparkettia. Nyt asennamme sitä lattiaan ja vieläkin en kadu tuota päätöstä se näyttää hyvältä ja tuntuu hyvältä. Tässä nyt pienoinen puhe bambun puolesta  :).


lauantai 4. joulukuuta 2010

Portaat by AA-portaat OY

No niin ehtiipä tämäkin blogin kirjoittaja kertomaan jotain. Tässä tulee nyt kuva sarjaa meidän portaista. Itse en ollut paikalla kun niitä asennettiin joten työjärjetystä tai asennus tapaan on vähän meikäläisen vaikea selitellä, mutta hyvät ovat :). Yksi pikku juttu tässä on tullut huomattua. Meillä kun on tuo ikkuna tuolla ylhäällä se vähän mietityttää miten sitä joskus sitten pestään :) Sillä tikkaita on tuonne portaiden päälle hiukan vaikea laittaa ja itse en yllä eikä edes pitkäkään ihminen.

U-Porras

Tästä nyt sitten pääsee yläkertaan, sivulla näkyy terassin ovi. Portaamme lähtevät olohuoneesta.


Näkymää portailta alas päin.


Portaiden käsikaide.


Portaiden yläosa kun noustaan yläkertaan.


Näkymää portaille yläaulasta.


Näkymä kun tullaan yläkerran aulaan.


Tältä portaat näyttävät kun katsellaan keittiöstä päin.


Portaiden kaide.
Minusta portaat näyttävät hyviltä ja mikä tärkeintä ne eivät nitise ja natise. Portaidemme väri on tuollainen punaruskea voisiko sanoa mahonki. Täältä hankimme portaamme http://www.oksapuu.com/

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Bambua lattiaan

Bambu parketti 



Vihdoin meillä ollaan siinä pisteessä että alkaa tulla lattialle sitä viimeistä pintaa eli Bambu parkettia asennetaan. Itse olen ollut niin kiireinen etten ole oikein ehtinyt kunnolla keskittymään meidän rakentamiseen enkä oikein ole kuviakaan ehtinyt räpsiä. Joulukukat teettävät töitä nyt oikein olantakaa, että ne saadaan kunnialla maailmalle. Vielä nämä mukavat paukku pakkaset ovat lisänneet jännitystä siihen paleltuvatko kukat matkalla.
No nyt meillä tosiaan asennetaan Bambu parkettia ja täytyy sanoa etten kyllä kadu yhtään! Se näyttää todella hyvältä! Asentaminen ei ole sen kummempaa kuin yleensäkään parketilla. Lukko pontti tuntuu olevan yllättävän helppoa laittaa. Itse Bambu onkin sitten vähän kovempaa värkkiä eli pitää olla kunnon vehkeet millä sitä sahataan. Mitä sitä nyt enää tuohon voisi sanoa muuta kuin se joka sitä harkitsee niin suosittelen kyllä.


Niin ja meille Tiistaina 30.11. saapui portaat. Ne vasta ovat oikein hyvät ja kauniit. Heti vain kun ehdin ottamaan kuvia ja keskittymään tähän meidän rakentamiseen jälleen niin laitan kuvia vähän sieltä täältä.