torstai 27. tammikuuta 2011

Esittely oli ja meni

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet niin kiireisiä ettei ole ehtinyt kertomaan oikein missä mennään. Tänään meillä oli Kannustalon esittely ja huimasti oli ihmisiä. En olisi uskonut, että noin paljon käy katsomassa. Merkki varmastikkin siitä, että rakentaminen on kovaa ja Kannustalo on suosiossa. Itseäni tosin harmittaa että emme vain millään ehtineet kaikkea kuitenkaan tehdä ja jotain pikku juttuja jäi kiireessä tekemättä. Varsinkin pesuhuoneeseen ei muistettu ostaa lamppua. Mielessä se oli joka päivä, mutta unohtui vaan. Pahoittelen suuresti, että siellä ei oikein ollut kunnon valaistusta. Yläkerrassa jäi muutaman ikkunan sälekaihtimet avaamatta nippusiteistä ja siivoaminen ei onnistunut ihan nappiin. Aika vaan ei ihan yksin kertaisesti riittänyt. Työ ja rakentaminen on hankala yhdistelmä.  Toivottavasti kävijät eivät nyt niin tarkkaan kiinnittäneet huomiota puutteisiin. :)
Paikalla oli myös Pohjanmaan tiilirakenne sekä Keittiömestarit ja tietysti Kannustalon edustajat. Pönttöuuni lämpeni olohuoneessa ja oli kyllä aikas kuuma kun esittely päättyi. Kävijöitä oli melkein 300 sanoivat Kannustalon edustajat. Minusta se on aika paljon kun ajattelee että aika on vain kolme tuntia.  Kainuusta asti oli yksi pariskunta tullut katsomaan. Rakentavat myös Kannustalon mansardi mallia. Heitä kiinosti nähdä yläkerran huoneiden koko. Moni kyseli meidän lattiamateriaalia ja ihmetteli että tosiaanko se Bambua on. Pönttöuuni oli myös monen kävijän mielestä ihana ja luulen että muutamaan kotiin sellainen taitaa nousta. Itse en ehtinyt rekisteröimään oliko tuttuja joukossa tai naapureita. Tosin en oikein vielä tunne meidän naapureita niin hyvin. Keittiötä moni katseli sitä en osaa sano mitä siitä tuumattiin sillä se on vähän erillainen kuin yleensä Kannustaloissa. Nyt täytyy sanoa että takki on aivan tyhjä. Kaikkensa antanut niin isäntä kuten minäkin. Se on nyt ohitse ja nyt voi alkaa pakkaamaan muuttolaatikoita. Lauantaina sitten muutammekin kotiimme. Aivan ihana tunne kun tietää ettei enää tarvitse pinnistää itseään aivan äärirajoille. Kiitos nyt kuitenkin kaikille jotka eksyitte esittelyymme. Otan mielelläni vastaan kommenteja miltä näytti ja oliko huonekoot hyviä jne..


perjantai 14. tammikuuta 2011

2 vkoa esittelyyn

Töistä viikonlopun kukkia kotiin piristämään.

Viikko mennyt nopeasti ja tuntuu että edistymmekö yhtään viimeistely hommissa. Keittiössä alkaa olla suurin piirtein kaikki kunnossa jotain pikku juttuja puuttuu. Kaikki koneet on laitettu paikoilleen ja olen tyytyväinen valintaani. Lähinnä siihen, että valitsin valkoiset kodinkoneet enkä rosteripintaisia.

Jääkaappi/pakastin sekä mikro keskellä.

Väliovet on paikoillaan ja ne näyttävät hyviltä. Varsinkin nuo oven kahvat vai miksi niitä nyt kutsutaan. Nämä kaikki silloin valittiin talo pakettiimme kannustalolta ja en voi moittia ovat olleet kyllä sen arvoisia. Helpottaa paljon kun ei tarvitse juosta joka kaupassa ja miettiä minkälaiset kahvat laitetaan oviin. Kaikkein eniten mistä tykkään on meidän kuistin puoli levikkeelliset ovet. Ne antavat sitä tiettyä tunnelmaan kun tullaan sisälle.


puoli pariovet







Muuten meillä näyttää siltä että tuleeko valmista vai ei. Joka paikassa on jos jonkinlaista romua ja roskaa. Jalkalistat sekä joitain ikkunalistoja vieläkin puuttuu. Niin ja ne kaikkein olellisemmat ja tärkeimmät on vieläkin laittamatta eli kaikki vesikalusteet ovat paketeissaan. Ilmastointi miestäkään ei ole näkynyt. Kyllähän ne varmasti tulevat sitä en epäile yhtään. Se vaan kun tulevat tietysti viime metreillä joten minulle jää hyvin vähän aikaa tehdä loppusiivousta.
Lamppuja on edelleen etsitty ja jotain on löytynytkin. Pimeässä on vähän hankala esitellä taloa joten pakko niitä valaisimia laittaa valmiiksi. Joihinkin huoneisiin laitetaan tilapäiset lamput sillä ei vaan millään ehdi ja löydä mieluisiaan.


Keittiön ikkuna valaisin, todellinen löytö.


Lasikuutiot, keittiön katossa.

Tässäpä nyt tämän viikon ohjelmaa. Luntakin on tullut mukavasti ja sitä onkin saanut tuuppia vähän sinne tänne. Saisi pitää nyt pientä taukoa. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Viimeisiä ponnistuksia

Yksi lamppu lisää



Muutto häämöttää, käyttöön otto katselmus, esittely mitähän vielä??? Olen nyt juoksennellut yhdessä jos toisessa lamppu kaupassa etsien taloomme valaisimia. Jotain on onneksi löytynyt. Täytyy kyllä sanoa että helppoa ei ole ollut. Lamppuja on tullut ostettua valaisin liikkeistä, tavarataloista ja netistä. Koko ajan katse hamuilee lamppuja kun kaupan ovesta astuu sisään. Vielä muutama huone on vailla valaisimia sekä keittiön työvalo on etsinnässä.
Yksi todella ärsyttävä asia on tässä tullut vastaan kun ostaa lampun niin melkein jokaisessa on jotain värkkäämistä joko puuttuu pistotulppa tai sitten vaan muuten ei mene kohdilleen tai johdot on miten sattuu.
Viikonlopun aikana laitettiin liesituuletin paikoilleen sekä itse liesi  ja uuni. Jääkaapitkin löysivät paikkansa. Keittiö näyttää keittiöltä. Vielä kun oppisi kaikkia laitteita käyttämään. Sehän onkin sitten se haastava osio että jaksaa lukea laitteiden ohjekirjoja :(.
Putkimies oli tuonut vessa pöntöt ja hanat. Siellä ne nyt odottavat asennusta. Tässä mietin laitanko vielä kuvia ennen esittelyä ja taidan vielä räpsiä muutaman kuvan. Loppu viikosta laitan pientä kuva sarjaa viimeistelystä. 

maanantai 3. tammikuuta 2011

Kevään merkit ilmassa :)

Ensimmäiset esikot myyntiin.

Niin se nyt vain on että se kevät tulla jollottaa vaikka kuinka näyttäisi mittarit pakkaslukemia. Varsinkin tänään tuli niin keväinen olo kun ensimmäiset kevätesikot tulivat markkinoille. Ihanaa nähdä muutakin väriä kuin joulun punaista. Ai, että keltainenkin näytti niin kauniilta vaikka inhoan sitä yli kaiken.




Tämä sai aikaan tällä puutarhurilla sen että päässä alkoi pyöriä kevään suunnitelmat. Nyt ilta meneekin siinä kun tutkailen tulevia kukkapenkkejäni. Tietysti pitäisi keskittyä nyt olennaiseen eli talon viimeistelyyn mutta kun vaikea saada noita asioita päästä pois. Muuten tänään työ matkalla bongasin hyvän lamppukaupan Ylivieskassa Kodintekniikka Juha Kauppi. Suosittelen käymään. Oli sitten valikoimaa jos jonkinlaista.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Lattiakaivot eli unidrain

Nyt kun alkaa tämä loppu häämöttää niin olen tutustunut pesutiloissa oleviin lattiakaivoihin. Ihan alusta saakka nämä kaivot olivat minulle aika hepreaa varsinkin se toiminta. Vaikka niitä on kyllä tullut nähtyä monissa paikoissa, mutta itse käyttöä ei ole saanut testata.
Sen nyt ymmärsin, että jos haluaa käyttää isoa laattaa pesutiloissa, silloin ainoastaan nämä unidrainit mahdollistavat sen. Sillä kaato tulee vain yhteen suuntaan. Meniköhän nyt oikein :). No joka tapauksessa meille ei ole laitettu sellaista ritilää kaivojen päälle vaan niihin tuli laatoista suikaleet jolloin saatiin mahdollisimman yhtenäinen lattia. Ensin en ymmärtänyt lainkaan mitä meidän isäntä näillä kaikilla asioilla haki ja kun kyseli minulta että minkälaisen minä haluan.
Nyt kun olen nähnyt valmiina ne niin kyllä ne nyt ihan siisteiltä ja kivoilta näyttävät. Tosin ennakko luuloinen kun olen niin ihmettelin miten ne puhdistetaan ja meneekö tuosta muka vesi???  Tänään nyt sitten testasin oikein kaivot ja ämpärillä kaadoin vettä lattialle ja katsoin meneekö vesi sinne. Menihän se :) Eli tässä nyt kuvasarjaa kaivoista:




Kaivo jossa hajulukko paikallaan.


Hajulukko pois


Hajulukko, voi ottaa pois ja pestä.

Lattiakaivon kannen alaosa.

Lattiakaivon pääliosa, laatoista leikatut suikaleet.


Lattiakaivon " kansi paikoillaan "
 Eli tuollainen systeemi se on. Toivottavasti noista kuvistani saa selvää. Loppujen lopuksi aika huomaamaton kaivo noin kun ei ole sitä metallista ritilää. Aika sen näyttää ja käyttö oliko nuo hyvät vai ei.

Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä

Oikein Hyvää Uutta Vuotta kaikille. Nyt ollaan sitten 2011 ja meidän muutto häämöttää. Tässä menneellä viikolla olemme ahkeroineet vähän kaikenlaista. Saunan seinät saivat parafiiniöljy käsittelyn ja seinien väri muutui aika kivan punertavaksi. Lepän kauniit syyt tulivat hienosti esiin. Silloin tässä tuumein jos olisi värjännyt sen savun harmaaksi, mutta kysellessäni K-raudasta asiaa sanoivat, että jos tuoretta leppää lähtee värjäämään muuttu väri kellertäväksi, että parempi tehdä sitten kun se on jo ollut jonkin aikaa saunassa. Tämä oli minulle aivan uutta tietoa joten en tohtinut lähteä tekemään sitä enkä enää jaksanut alkaa kaivelmaan lisää tietoa.! Rakentajan tiedon haku uupumus on iskenyt :)

Nyt on sitten kasattu lauteita jotka tilattiin lumilauteelta pienin muutoksin http://www.lumilaude.fi/. Näyttävät ihan hyviltä noin peruslauteiksi.
Vähän kyllä meidän sauna kutistui kun tuli nuo lauteet ja kiuas varmaankin mahtuu jonnekin :). Kuten kuvista näkyy meillä ei todellakaan ole mikään jätti sauna! Sopivasti taitaa mahtua 2 ihmistä lauteille lopuille saunojille pitää vuorolaput jakaa :)  Vielä lauteille tulee parafiinöljy käsittely jolloin niidenkin väri hieman tummuu.

Made by Lumilaude


Lumilauteen lauteet
 Yksi oikein ärsyttävä työ oli kun laitoimme lasimosaiikki laattoja keittiön liesituulettimen seinälle. Voi herran jestassa, että näiden lasimosaiikki laattojen päällä oli niin ärsyttävän tiukkaan liimautunut suoja muovi! Eihän sitä tahtonut millään saada irti. Meinasi kyllä palaa päreet tuhanteen kertaan. Aikaa kyllä meni, onneksi teimme työn itse eikä mikään ammattilainen. Olisi varmaan maksanut maltaita kun se olisi niitä muoveja repinyt.




Lasimosaiikki laatta 30x30


Siinä se nyt on vielä liesituuletin paikalle.

Kaikkihan tietävät ne ihanat sähkökaapit! Nehän tulevat yleensä sellaiseen paikkaan etteivät heti näy tai sitten eivät! Meille ne tulivat sopivasti kuistiin. Kun tullaan sisälle on ensimmäisenä vastassa kauniit sähkökaapit!. Vielä kun sitä pienempää kaappia ei saanutkaan ison kaapin alle vaan tulivat hienosti rinta rinnan.
Voi, että tuo kohta on pistänyt mun silmääni ja myös vähän vihaksikin! Yhtenä kesäpäivänä sain idean! Kaapeissahan on ne sellaiset peltiset ovet. Ajattelin jos ne otetaan pois ja tehtäisiin ihan erilaiset ovet joten silloin tulisivat piiloon sekä siinä olisi sellainen kiva yksityiskohta!
Mistä ovet tehtäisiin???? No tietenkin vanhoista ikkunoista!!!! TADAA, ei ihan heti meidän isäntä lämmenyt ajatukselle ja sähkömieskin nauroi. Taas tuli tälle emännälle hullun leima otsaan.
Olin työpaikaltani bongannut sellaiset vanhat ikkunat ja vielä ne oli oikean kokoiset! Luvankin sain heti viedä pois. Nyt olen puhdistanut ja hiukan hionut sekä petsannut valkoisella petsillä pokat. Nyt ne vain odottavat, että meidän isäntä taiteilee ne hienosti sähkökaappien oviksi. Sitten vielä laitan ikkunoiden sisäpuolelle vaikka hennot pitsiverhot peittämään. Toivottavasti tämä onnistuu!!!




Näkymä kun tullaan meille! Oikein sievä näkymä :(


Tässä on tulevat ovet. Näitä on 2 kpl.