maanantai 28. maaliskuuta 2011

Näppärä kenkäteline!



Kotia kun laittaa niin sitä yrittää saada sen mahdollisimman hyvin toimivaksi ja tietysti, että se olisi nättikin. Meillä  tuo kuisti on teettänyt töitä, jotta olisin sen toimivuuteen tyytyväinen. 
Naulakon jo sinne löysinkin mihin saa mukavasti takit roikkumaan, mutta kengät ovat olleet hiukan vielä pään vaivana. Vaikka kuistissa nyt onkin 7,5m niin siltikin se on tuottanut pienoisia järjestely ongelmia, jotta sen saisi toimivaksi tilaksi.
Tammikuussa ollessani Formexin messuilla Tukholmassa tuli siellä vastaan puutarhurille tarkoitettu istutuspöytä. Nyt pitää kyllä hiukan kiittää omaa näppäryyttäni, että keksin sille pöydälle muuta käyttöä. Aikani kun tutkailin ja mittailin silmämääräisesti totesin, että sehän mahtuisi meidän kuistiin loistavasti ja se toimisi myös samalla kenkätelineenä sekä samalla tulisi pöytä tasoa kuistiin. Niinpä tilaukseen messuilta lähti istutuspöytä kotiin. Nyt tänään saapui tilaamani istutuspöytä tosin se ei nyt ihan toimita sitä virkaa mihin se on tarkoitettu, vaan




Istutuspöytä/ kenkäteline

Näkymä ulko-oveen päin

Näkymä ovelta tultaessa

Pöydän päällinen on sinkittyä pläkkipeltiä joten siihen voi huoletta heittää vaikka märät käsineet. Kolme laatikkoa toimii avainten sekä muun pikkutavaran säilytys paikkana. Kahdelle hyllylle mahtuu hyvin 12 paria kenkiä, ihan kiva määrä! Hyllylle voisi laittaa vaikka rottinkisen korin hansikkaille jos haluaisi. Pöytä on jo hiukan valmiiksi kuluneen näköinen joten sopii niin hyvin tuohon tarkoitukseen. Pöydän päätyihin ajatelin laittaa koukut joihin voi laittaa kassin vaikka roikkumaan.  Näin istutuspöytä sai aivan uuden toimenkuvan puutarhurin kodissa.

4 kommenttia:

  1. Hei tosi hyvä idea!! Haluaisitkos laittaa jakoon tarkempia tietoja, mistä tilasit jne. - voisin kopsata idean :) Meidän rakenteilla olevaan Rauhalaan ei tule kuistia, mutta josko tuollainen mahtuisi vessan takaiselle seinälle. Johan innostuin! Itse asiassa meille sopisi vielä paremmin, jos se olisi vähän lyhyempi, että saisin taotun jalkanaulakon siihen viereen vieraiden takeille.

    VastaaPoista
  2. Heippa Onneli, tässä pöydän mittoja 146,5 pitkä, 47cm syvyys, korkeus 90cm ja hyllyjen leveys 42 cm. Näitä pöytiä myy sellainen firma kuin Mr Plant tosin en tiedä voiko heiltä suoraan yksityinen ostaa. Minä kun ostin sen työpaikkani kautta, mutta meille tuli myös tuollainen yksi kappale kauppaan myyntiin. Tiedustele Lindell Flowers 020 757 1050.

    VastaaPoista
  3. Ihana idea ja todella hyvännäköinen pöytä! :)

    VastaaPoista
  4. Höh, mikähän tuli bloggerille, kun yritin kommentoida sun postausta savimaasta :(. Sanoo ettei sivua löydy. Poistitko kirjotuksen? Oisin vaan kommentoinu, että samaa minäki ajattelen nurmikosta, ettei se pakollinen ole, tosin just lapsille mukava :). Hyvää pääsiäistä. (Jos muuten haluat lukijaksi pihablogiini, pistä sähköpostia tulemaan, löytyy profiilista)

    VastaaPoista