Näytetään tekstit, joissa on tunniste kannustalo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kannustalo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Murr, murr Kannustalo!

Miksei tällaista voida antaa asiakkaalle???



Nyt täytyy sanoa, että muutama viikko tai oikeastaan yli kuukausi kohta kaksi on kulunut kun oli esittely ja pistänyt vihaksi Kannustaloa kohtaan. Miksi??
NO, esittelystähän sai sen 500 euron lahjakortin tai siis mitään lahjakorttiahan ei saanut vain käyntikortin jonka voi sitten antaa liikkeessä, että tietävät osoittaa laskun oikealle henkilölle Kannustaloon.
Mites kävi meille??? Olimme katsoneet että voisimme ostaa huonekalu liikkeestä sängyt kahteen huoneeseen.
Kun sitten esitimme että meillä on tällainen "lahjakortti" Kannustalolta ja sen arvo on 500 euroa. Laskun voi lähettää sinne. Myyjä oli katsonut isäntää hieman oudosti ja sanoi että ei tämä käyntikortti ihan toimi maksuvälineenä. Pitäisi olla jonkinlainen paperi jossa ilmenee maksaja ja summa eli vähän virallinen maksu sitoutuminen Kannustalolta. Ulos asteli vihainen isäntä ja sängyt jäivät kauppaan!!! Soitto edustajalle ja vihainen sellainen, että mitä se tällainen peli on?? Ei ole kuulemma koskaan aikaisemmin käynyt kenellekään näin. Käski vaan yrittää uudelleen! Ärsyttävää!!!
Laitoimme sähköpostia Kannustaloon ja kerroimme kuinka oli käynyt ja  näin emme ainakaan saa ostettua mitään vaan katsotaan nenän vartta pitkin mikäs pummi tuo oikein on. Tähän päivään asti ei ole vaivauduttu vastaamaan meidän sähköpostiin, emmekä ole vieläkään voineet ostaa mitään!!!
Miksi ihmeessä kun tuollainen lahjakortti luvataan niin ei voida antaa oikein virallista lahjakorttia käteen jolla voit mennä liikkeeseen kuin liikkeeseen. Noinkin iso talotehdas ei voi painaa valmiita kortteja joka annettaisiin kun esittely on ohi.
Kuinka helppoa olisi mennä kauppaan ja näyttää että minulla on tällainen lahjakortti kun taas kertoa, että rakensimme Kannustalon ja kun pidimme esittelyn sai siitä 500 euron lahjakortin, mutta ei me sellaista saatu kuin vaan tämä käyntikortti lähettäkää lasku tuolle miehelle Kannustaloon!!!
Vaikka kuinka olisimme ensimmäiset jolle käy näin niin tarkoittako se myös sitä ettei voi edes vaivautua vastaamaan sähköpostiimme tai edes ottaa asiaa hoitaakseen???? Kannustalo on saanut rahansa kyllä meiltä miksi me emme saa sovittua 500 euron lahjakorttia.
Seuraavaksi varmaan pitää marssia talotehtaalle johtajan puheille.

torstai 27. tammikuuta 2011

Esittely oli ja meni

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet niin kiireisiä ettei ole ehtinyt kertomaan oikein missä mennään. Tänään meillä oli Kannustalon esittely ja huimasti oli ihmisiä. En olisi uskonut, että noin paljon käy katsomassa. Merkki varmastikkin siitä, että rakentaminen on kovaa ja Kannustalo on suosiossa. Itseäni tosin harmittaa että emme vain millään ehtineet kaikkea kuitenkaan tehdä ja jotain pikku juttuja jäi kiireessä tekemättä. Varsinkin pesuhuoneeseen ei muistettu ostaa lamppua. Mielessä se oli joka päivä, mutta unohtui vaan. Pahoittelen suuresti, että siellä ei oikein ollut kunnon valaistusta. Yläkerrassa jäi muutaman ikkunan sälekaihtimet avaamatta nippusiteistä ja siivoaminen ei onnistunut ihan nappiin. Aika vaan ei ihan yksin kertaisesti riittänyt. Työ ja rakentaminen on hankala yhdistelmä.  Toivottavasti kävijät eivät nyt niin tarkkaan kiinnittäneet huomiota puutteisiin. :)
Paikalla oli myös Pohjanmaan tiilirakenne sekä Keittiömestarit ja tietysti Kannustalon edustajat. Pönttöuuni lämpeni olohuoneessa ja oli kyllä aikas kuuma kun esittely päättyi. Kävijöitä oli melkein 300 sanoivat Kannustalon edustajat. Minusta se on aika paljon kun ajattelee että aika on vain kolme tuntia.  Kainuusta asti oli yksi pariskunta tullut katsomaan. Rakentavat myös Kannustalon mansardi mallia. Heitä kiinosti nähdä yläkerran huoneiden koko. Moni kyseli meidän lattiamateriaalia ja ihmetteli että tosiaanko se Bambua on. Pönttöuuni oli myös monen kävijän mielestä ihana ja luulen että muutamaan kotiin sellainen taitaa nousta. Itse en ehtinyt rekisteröimään oliko tuttuja joukossa tai naapureita. Tosin en oikein vielä tunne meidän naapureita niin hyvin. Keittiötä moni katseli sitä en osaa sano mitä siitä tuumattiin sillä se on vähän erillainen kuin yleensä Kannustaloissa. Nyt täytyy sanoa että takki on aivan tyhjä. Kaikkensa antanut niin isäntä kuten minäkin. Se on nyt ohitse ja nyt voi alkaa pakkaamaan muuttolaatikoita. Lauantaina sitten muutammekin kotiimme. Aivan ihana tunne kun tietää ettei enää tarvitse pinnistää itseään aivan äärirajoille. Kiitos nyt kuitenkin kaikille jotka eksyitte esittelyymme. Otan mielelläni vastaan kommenteja miltä näytti ja oliko huonekoot hyviä jne..