Näytetään tekstit, joissa on tunniste parafiiniöljy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parafiiniöljy. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. joulukuuta 2010

Päätös tehty!

No niin, tänään sitten päätimme että sanomme itsemme irti tämän hetkisestä vuokra asunnostamme eli muutamme tammikuun lopulla! HURRAA, kun tämän olimme päättäneet tuli itselle sellainen helpottunut olotila. Ihanaa päästä muuttamaan näistä "ahtaista" neliöistä omaan kotiin.
Nyt sitten meillä on viimeiset ponnistukset edessä joka tarkoittaa sitä että loppu lattia valmiiksi alakerrassa, jalkalistat sekä ikkuna listat valmiiksi. Putkimies paikalle tekemään viimeiset työt sekä sähkömiehen loppu kytkennät. Sitten onkin jäljellä se ankara siivoaminen. Tässä nyt voin paljastaa vielä ennen muuttoa meidän talossa on Kannustalon esittely vasta sen jälkeen voimme muuttaa asumaan.
Tänään olenkin käsitellyt meidän saunan paneleita parafiini öljyllä. Käsittely jatkuu huomenna sillä hanakasti tuo puu itseensä imee ainetta. Sama käsittely tehdään lauteille.  Eiköhän se tästä, kohta pääsee meidän 70 vuotias isompiin tiloihin.

Kiinanruusu 70 vuotta.