Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapetti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapetti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. marraskuuta 2010

Siivousta ja pönttöuunin lämpöä


Tuli lapsuuden muistot mieleen kun pesässä rätisi puut.

Tänään kun menin siivoilemaan raksalle päätin samalla laittaa pönttöuunin lämpiämään. Olen kyllä tehnyt sellaisen pikku lämmityksen mutta nyt laittoin kuten oli neuvottu, pesä täyteen puita :) Voi vitsi kun tuli ihana lämpö ja tunnelma. Kiva rätinä kuului pesästä puiden paukkuessa. Ensin pidin luukkuja vähän aikaa auki vain kipinäsuoja oli edessä. Kunpa olisi ollut sohva mihin istua nauttimaan tulen lämmöstä. Siivoamisesta ei tahtonut oikein tulla ensiksi mitään.

Kipinäsuoja

Hyvin kaikki puut kyllä paloivat ihan loppuun asti. Kyljetkin alkoivat mukavasti lämmetä sivuilta. Oli mukava taputella sivuista kun oli niin lämmin. Tämä on kyllä sellainen uuni että se ei tule jäämään meillä miksikään koristeeksi vaan taatusti on ahkerassa käytössä. Jos nyt jotain pitää negatiivista löytää niin se on ainoastaan tuo pelti. Se on niin korkealla että minä joka olen tälläinen vähän päälle 160 cm ei oikein yllä sinne. Pitää nousta jollekin jakkaralle jotta ylettyy aukaisemaan ja sulkemaan. Loppujen lopuksi se on niin pikku juttu kaiken muun rinnalla.
Uunin pelti

 Siivoillesani laatoittajan sotkuja katselin samalla hänen työnsä aikaan saannoksia pesuhuoneessa. Hyvältä laatat näyttivät. Olivat ainakin suorassa ja tarkkaa työtä oli kyllä tehnyt. Paitsi miltä nuo valkoiset laatat nyt sitten näyttävätkään, ihan tavallisilta. Tuli vähän uimahallin tunne pesuhuoneesamme :). Eipä meidän suihkutilat ole kyllä mitkään suuret mutta riittävät siihen tarkoitukseen eli suihkussa käymiseen. Olisin halunnut laittaa laatat vaakaan ei pystyyn. Se ei kuitenkaan onnistunut. Olisi jako ollut niin hassu, olkoot sitten noin. Lattiaa kyllä odotan mielenkiinnolla miltä se musta iso laatta siinä näyttää ja nuo unidrein lattiakaivot. Suihkujen välistä vielä puuttuu mosaiikit, ehkä ne rikkovat tuota uimahallin tunnelmaa sitten.

Käynti pesuhuoneesta saunaan










Suihkutilat vähän niikuin uimahalli vain allas puuttuu :)

 Iso huone yläkerrassa

Yläkerrassa oli ja aikamoinen sotku. Isäntä kun on tehnyt kattoja siellä niin purua ja palikkaa löytyi. Ei muuta kuin imurin varteen jälleen kerran. Arvatkaa kuinka rakastankaan tuota teollisuusimuria :). Se Lauantai päivä menikin sitten siinä :)

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Tapettia, tapettia.......

Tänään töiden teosta ei oikein meinannut tulla mitään kun tiesi että tapettia laitetaan seinään enkä ole sitä itse näkemässä. Pikkasen olin kuin tulisilla hiilillä ja vielä kun isäntä soitti puolen päivän aikaan että kuistin tapetti ei sitten millään riitä, mitä tehdään??? Jaa, että mitä???? No tapetissa on niin pitkällä välillä kuvio kohdistus että ei oikein rullat riitä!
Voi jee, tapetti on vielä sellainen että sen tilaamiseen menee 4 - 5 vko:a todellakaan en ala odottelemaan. Ei muuta kuin hätärakaisu sitten jos ei kerran riitä niin päädyt maalataan ja pitkät sivut laitetaan tapettia. Mitäpä minä siihen hätään muuta ohjetta voin antaa.
No kuitenkin olivat tapetti miehen kanssa taiteilleet ja laskeneet että se voisi riittää, ehkä, katsotaan, voi APUA!
Nyt on kuisti vielä kesken saa nähdä riittääkö vai eikö! Vähän kyllä olen tästä näreissäni sillä tilatessani myyjä mittasi ja laski määrän mutta unohti laskea kohdistuksen!!!
Kuva nyt ei ole parasta laatua kun töistä menin suoraan ja kännykällä otin kuvan. Tarkoituksena olisi saada kuistista vähän vanhan aikaisen oloinen. Taitaa olla sekin vain haave kuva :(


Tässä tämä kuisti, odotetaan huomiseen miten käy:(
                                                    Tapetin kuvio

Onneksi kuitenkin makuuhuone oli onnistunut vallan mainiosti ja tykkäsin ihan hirveästi. Vaika ensin vähän pelkäsin värejä kun ovat niin kovin voimakkaat. Tässä vähän kuvaa makkarista vaikka onkin vielä kesken, kuvan laatukaan nyt ei parasta mahdollista eikä valokaan.....

Makuuhuone

Mitenkähän minun  muiden valitsemieni tapettien kanssa käy??? Toivottavasti ei enää tule sydämmen tykytyksiä sillä sitten heitän kyllä hanskat tiskiin! Ja suosiolla tunnustan, että metsään mentiin ja lujaa!!!


torstai 16. syyskuuta 2010

Jo hankittuja ja vielä paljon puuttuu....

Näitä tulee löytymään meidän kodista

Tässä meidän kuistin, saunan/pesuhuoneen ja WC lattioiden laatta
Seinälaatta pesuhuoneeseen myös WC Keittiön yhdelle seinälle tehoste tapettia, miltä näyttää??? Tässä meidän Bambuparketti.
Tässä jo jotain hankittuja pintamateriaaleja vielä on
muiden huoneiden tappettien ja maalien pohtimista se on kyllä todella hankalaa. Toivottavasti en nyt mene ihan sysimetsään valintojeni kanssa.