sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Viherkasveja saa kastella useammin kuin ennen

Homalomena maggy


Tässä on tullut huomattua sellainen mielenkiintoinen ilmiö kun asuu uudessa kodissa niin joudun kastelemaan useammin viherkasvejani. Ensin en oikein sitä tarkkaan ajatellut, mutta sitten totesin, että perhana sehän on tuo ilmastointi mikä lisää tuota kastelun tarvetta. Aikaisemmin näitä ongelmia ei ollut kun asui vanhassa talossa jossa painovoimainen ilmanvaihto. Kastelin vain joka toinen viikko viherkasvejani.
Nyt saan kastella oikeastaan kerran viikossa joitakin jopa kaksi kertaa viikossa. Varsinkin kukkivat kukat ei tahdo pärjätä yhdellä kerta kastelulla.
Samoin saa suihkuttaa jotta lehdet eivät kuivuisi niin. Varsinkin meidän vanha kiinanruusu joka muutenkin on kova juomaan niin juo nyt entistä enemmän. Vaikka laitoin sen mullan päälle suodatinkankaan ja siihen kiviä jotta kosteus pysyisi paremmin ja samalla kissat ei mene kaivamaan multia purkista. Kastella saa siltikin.


Myös Kultapalmu näyttää olevan kovalla koetuksella tällaisessa talossa jossa on ilmastointi. Sen melkein saa viedä suihkuhuoneeseen kerran viikossa ja kastella se siellä oikein kunnolla. Sen lehdet ovat aika arkoja ja kuivavat helposti.



Kultapalmu

Tuo ilmastointi on oikeastaan aika salakavala sitä ei välttämättä tule ajatelleeksi kuinka paljon se voi vaikuttaa juuri esim. viherkasveihin. Haihduttamista lisää vielä lämpö ja kun aurinko alkaa paistamaan niin kovalla koetuksella ovat tuollaiset janoiset viherkasvit. Itselläni nyt sisällä ei ole kovin mitään pieniä viherkasveja joilla olisi ahtaat purkit jolloin kastelun tarve on vielä suurempaa.
Enpä oikeastaan kummastele niitä jotka sanovat että ei meillä elä mitkään viherkasvit. No varmasti ei elä sellaiset joita joutuu todella kastelemaan ja jos ei vielä oikein ehditä sitä tekemäänkään. Tällöin tulee tarkoin harkita kasveja jotka kestävät hiukan kuivuutta tai varastoivat juurakkoonsa vettä.

Itsellänikin kun on kiire niin pakkaa unohtumaan nuo meidän viherkasvit ja meillähän ei kukaan muu niistä huolehdi tai eivät edes näe jos lehdet lotkottavat alaspäin, että tarvitsi vettä laittaa. Niinpä meidänkin kodissa on vain aika useat viherkasvit päätyneet kompostiin. Ehkä juuri tämän takia en halua laittaa pieniä viherkasveja sinne tänne koska ne vain yksinkertaisesti jäävät huonommalle hoidolle.

Nytkin toin olohuoneen pöydälle töistä hortensian ja se jos mikään ei kyllä tykkää yhtään tuosta ilmastoinnista sitä saa päivittäin kastella. Saapa nähdä kuinka kauan se tuossa pöydällä on hengissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti