Näytetään tekstit, joissa on tunniste rauhala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rauhala. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. lokakuuta 2010

Eteenpäin mennään päivä kerrallaan

No niin nyt saunassa on paneelit ja ne näyttävät kyllä niin hyviltä etten taida niitä "töhriä" millään värillä. Tuo paneli on muuten Kannustalon kautta ja on kyllä ollut todella hyvää!
Tasoite mies on nyt kahteen kertaan käynyt seinät ja kohta puolin saa hioa ja sitten pohja maalaus. Kyllä tasoitetta onkin kulunut, nämä on sellaisia juttuja mitä ei osaa oikein laskea budjettiin.
Nyt kun timpuri on poissa ja isäntä tekee töidensä lomassa taloa niin ei se kovin helppoa ole.
Tässä kun aloin laskemaan viikkoja huomasin, että kaapit tulevat ihan kohta. Niinpä päätin siirtää keittiömme kaappeja hiukan eteenpäin sillä on muuten liian kireä aikataulu.
Kyllä nyt ihan uskon vakaasti siihen, että emme ihan jouluna asu uudessa kodissamme. On tuo sisätilojen viimeistelytyö sen verran aikaa vievää, ettei sitä ihan noin vain tehdä. Varsinkin kun nyt tosiaan teemme itse osan. Toisaalta nyt kun mikään ei ole niin sanotusti hengittämässä niskaan voi työkin sujua jouhevammin. Katsotaan päivä kerrallaan. Tämä rakentaminen ei ole oikein hätäisen ihmisen juttuja ja jos ei ole malttia niin siitä ei synny muuta kuin riitaa ja pahaa mieltä. Tässä on vähän myös luonnos kuvia tulevasta keittiöstämme: Kodinkoneet ovat kaikki valkoisia. Yläkaapit ovat kiiltävä valkoinen ja alaosa punainen
Keittiösämme on kaksi vesi pistettä. Toinen on tuossa lieden vieressä ja on vain pieni kaatoallas. Liesituuletin on 90 Cm levä kaarevalla lasilla ja itse liesi on 80 cm leveä. Mikro sijoittui hiukan hassuun paikkaan, mutta on varmaan ihan toimiva. Sen alta saa vedettävän laskutason.
Ylä kaappeja meillä on vähän enimmäkseen on laatikostoja. Tämä keittiö on aika virta viivainen. Vedin on tuossa kaapissa kiini. Tasot ovat mustaa Varpaisjärven kiveä. Sama värimaailma toistuu kodinhoitohuoneessa.

Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että meille tulee tuollainen keittiö kun katselee taloa ulkoa päin. Olin niin kyllästynyt kaikkeen perinteiseen niin halusin jotain todella erillaista. Sekä yhdistää vanhaa ja uutta talosamme. Katsotaan miltä ne näyttävät kaikki sitten livenä. Vapaasti saa kauhistella ja kommentoida ratkaisuani :).
Vedin

torstai 7. lokakuuta 2010

Tasoitetta seiniin

No niin nyt on meilläkin sisätyöt päässeet alkuun. Tämä meidän tasoite, tapetti/latta mies tai mikähän hänen oikea ammatti nimikkeensä onkaan aloitti tiistaina meillä. Seinät ovat saaneet nopeasti tasoitetta ja näyttää tuo työ sujuvan ammattilaiselta huomattavasti nopeammin jos itse yrittäisi. Tuntuu todella mukavalta nyt kun tietää, että kohta alkaa tulla sitä valmista pintaa. Tiistai iltana saapui kattopaneelit, listat sekä saunan materiaalit.
Timpuri on ulkona tehnyt portaiden runkoja ja onkin viimeistä viikkoa meillä töissä.
Sitten taas saamme omin neuvoin puurtaa.
Yksi asia on nyt alkanut vähän harmittamaan. Nimittäin nuo portaiden sekä terassin puutavara, niiden väri. Omasta mielestäni ei tuo ruskea väri oikein meidän talomme väri maailmaan istu.
Tätäkään asiaa ei tullut ihan ajatelleeksi alkuvaiheessa. Olen sitä tässä pohtinut ja ehdottanutkin jos nuo myytäisiin pois ja ostettaisiin lehtikuusta.
Se olisi hiukan vaaleampaa ja olisi parempi vaihtoehto.
Harmittaa nyt vain hirveästi :(.
Pihallakin saimme jotain tällä viikolla tehtyä. Kaivinkone siirteli kiviä vähän sinne tänne ja tasoitteli pihaamme. Nyt sekin työmaa on päässyt alulleen. On vain niin vähän aikaa illasta kun jo pimeä saapuu, ei paljon näe enää tehdä ja talvikin kohta tulla jollottaa. Tässä juuri huomasin, että juuri näihin aikoihin viime vuonna saatiin rakennuslupa.
Kylläpä se aika on kulunut nopeasti. Jouluksi omaan kotiin olisi aivan ihanaa, mutta voisiko se toteutua?? Vielä on niin paljon tekemistä ja meneekö kaikki ihan niin kuin ajattelee....

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Mökin pohjakuva

Ajattelin nyt julkistaa meidän "mökin" pohja kuvat, jotta voi vähän hahmottaa miltä se mökki sisältä näyttää. Järjestelyt meillä menee seuraavanlaisesti: alakerrassa on yksi makuuhuone, keittiö, olohuone, wc ja pesutilat/kodinhoitohuone niin ja tekninen tila. Portaat meillä lähtee tuolta olohuoneen nurkasta koska emme saaneet niitä millään mahtumaan toiminnallisesti tuohon eteiseen vaikka kuinka silloin niitä yritettiin. Onneksi Kannustalon piirtäjä keksi ne tuonne laittaa eikä ollut rakenteellisia esteitä sille. Nyt kun aukko on tehty ja näkee oikein miten ne tulee niin parempaa paikkaa ei voisi olla. Keittiö on meillä tuollainen I-mallinen ei mikään iso mutta riittävä meille, mitoitettu meidän tarpeiden mukaan. Sitten on tuo sisääntulon kuisti. Alakerta on aika avoin kaikki pyörii WC:n ympärillä niin kuin pieni piiri pyörii.....

Pohjapiirros alakerta

Sitten on tämä yläkerta sieltä löytyy 3 makuuhuonetta, aula, vaatehuone sekä WC. Se nyt ainakin tuntuu ihan hyvältä. Huoneiden koot on riittävät ainoastaan nuo aulan ikkunat hiukan kismittävät kun eivät ole niin isot mutta ehkä niihin tottuu.

Pohjapiirros yläkerta

Niin kuin aikaisemmin olen kertonut, että neliö määrä on meille aivan riittävä ja yhä edelleenkin olen sitä mieltä nyt kun seinät ovat kasassa.

Ainoa mikä minua hirvittää on tuo ikkuna määrä. Kauhukseni ajattelin yhtenä päivänä, että kukahan nuo ikkunat pesee meillä :). Jos joku nyt tuossa meidän talossa mättää niin sen kaiken kompensoi meidän iso terassi se on sellainen mistä olen unelmoinut aina. Vielä kun olemme ajatelleet laittaa lasiovet niin se on kuin yksi huone lisää. Eli tuollainen se on sisältäpäin ihan mielelläni otan kommentteja vastaan pohjakuvistamme.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Tässä ja nyt

Tosiaankin nyt eletään syyskuuta ja rakennusurakamme alkoi maaliskuussa. Nyt ollaan siinä vaiheessa rakennuksilla kun vain lämmön saisi päälle voisi alkaa tämä kauan odotettu vaihe eli pinta materiaalien laitto. Yläkerta samoin alakerta ovat valmiina kun vain se lämpö tulisi taloon. Se toivottavasti pitäisi tapahtua huomenna eli 13.9. jolloin kaukolämmön miehet astuvat kuvioihin. Tosin pitäähän sen lämmön olla päällä 2 vko:a ennen kuin saa tehdä mitään tasoituksia, ainakin näin meidän kirvesmies sanoo. Suurin osa materiaaleista olemme tässä matkan varrella hankkineet. Kuten keittiön kalusteet päätettiin jo varhaisessa vaiheessa samoin kaikki koneet. Lattiamateriaalin kanssa pähkäilimme jonkin aikaa. Se kun oli vaikeaa mitä laitetaan ja mihin laitetaan. Olemme tulleet siihen tulokseen että kuisti, kodinhoito huone, pesu tilat ja vessat laatoitamme samoilla laatoilla, mutta koko vain vaihtelee. Kaikkiin muihin tiloihin tulee parketti, keittiöönkin. Parketin kanssa olikin sitten vähän enemmän miettimistä. Piti löytää hyvä, edullinen, kestävä ja kauniskin. Väri oli hyvin selvä mahdollisimman vaalea. Taas kerran voin tässä kiittää nettiä kun se on olemassa. Haku sanaksi vain parketti niin jopa tuli kaikkea mahdollista ja niin myös meidän tuleva parkettimmekin eli BAMBU PARKETTI aivan luitte ihan oikein Bambua. Mitä enemmän perehdyin tuohon materiaalin sitä varmemmaksi tulin, että tuota tulee meille. Bambu on kovempaa kuin tammi, kestää kosteutta ja on vielä antibakteerinen joka merkitsee sitä että siinä ei home itiöt kasva. Hankaluudeksi ainoastaan tuli sen saaminen täältä suomen maalta. Yksi toimittaja Jyväskylässä tuo bambuparkettia johon olimmekin myös yhteydessä. Kuitenkaan emme ottaneet häneltä sitä vaan tilasimme suoraan englannista itse. Myönnän kyllä että oli todella uhkarohkeaa lähteä tilaamaan sieltä. Mies oli päättänyt, että me se bambu otetaan ja englannista löytyi se oikea väri niin ei muuta kuin tilausta menemään. Tämmöinen oli osoite josta meidän parketti saapui www.pandaflooring.co.uk. 3 vkoa kesti kun ne olivat meidän pihamaalla. Nyt odotan malttamattomana, että sen saisi lattiaan.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Tässä vaiheessa kun aloitettiin laittamaan tuulen suoja levyjä tuli mieleeni, että ehkä olisi pitänyt valita se helpompi mallinen talo! Katsellesani sitä touhua kun isäntä näpräsi pienien tuulensuojalevy palasien kanssa ja manaamista ehkä olisi ollut viisas ratkaisu. Tässä ehkä säästimme jotain kun itse ne levyt sinne näpräsimme, ainakin näin jälkeen päin kun ajattelee. Jos joku ajattelee, että itse tekee mansardin niin kannattaa varata itselleen aimo annoksen rautaisia hermoja sillä niitä kyllä tarvitaan sekä aikaa! Kevään edetessä alkoi piha hiljalleen sulaa lumesta tuoden sen ihanan savi pellon esiin. Toukokuussa alkoi meidän pihamaalla heilua maali suti ja niitä lautoja riitti sitten, OHOIJAA. Itse talon maalaus aloitettiin 15.5 ja se maalattiin 2 kertaan. Väriksi meille tuli se maaginen värien kauhu eli punainen, italian punainen. Itse olen väriin erittäin tyytyväinen, muiden mielipiteestä en tiedä, mutta eikös se ole tärkeintä, että itse siitä pitää. Vielä kun tulee valkoiset nurkka laudat ja koriste listat ikkunoiden ympärille muuttuu ilme. Ainakin erilainen se on varmaa! Helppo sanoa vieraille se punainen talo, sillä ei muita alueella ole. Maalasimme kaikki ikkunalaudat ja nurkkalaudat irrallaan. Työtä se teetti, mutta kannatti. Muuten jos laitatte rimalomalaudan niin voin sanoa että se on aika työläs maalattava!!

" Mökki kasassa "

Siinä se nyt on meidän "mökki". Neliöitä siis asuin neliöitä löytyy 150m2 ja kokonaisala on 205. Kaiken kaikkiaan ihan näin tuntuu sopivalta ja näytti ihan hyvältä. Varmasti ilmaantuu asioita, että olisi ehkä jokin toinen ratkaisu ollut parempi, mutta ainahan niitä tulee. Sillä on se vaan niin vaikeaa hahmottaa suunnitteluvaiheessa näitä asioita jollekin paperille. Ainakin minulle oli mitta suhteet vaikeita. Miltä se sitten oikein näyttää tuo metri tai 90 cm. Onko riittävä etäisyys tai onko sopiva neliömäärä. Nyt kun talo on kasassa ja tuolla alakerrassa seisoi tuntui se vähän "ahdistavalta". Tuli sellainen olotila tännekö pitäisi mahtua kaikki ne toiminnot mitä oli suunniteltu. Neliö määrä on ihan riittävä meille, yhtään enempää en kaipaisi. 3 makuuhuonetta on ylhäällä, WC, vaatehuone ja aula. Alhaalla on 1 makuuhuone ,olohuone, WC, keittiö ja kodinhoito + sauna/suihku. Tekninen tila on meidän kodinhoito huoneessa. Saapi sitten nähdä kun etenemme tässä olisiko jokin muu ratkaisu ollut parempi.

torstai 12. elokuuta 2010

Rauhala

No niin tässä taas yhdet rakentajat, jotka ovat alkaneet rakentamaan Kannustaloa. Me päädyimme Rauhala mallistoon ja vielä siitä se hankalin ja työläin eli mansardi. Ainakin se on osoittautunut kovin monimutkaiseksi tässä rakentamisen varrella. Tarkoituksemme on osittain itse rakentaa ja apuna meillä on yksi kirvesmies. Minä, joka kirjoitan tätä, olen tavallaan no miten sen sanoisi "sivusta seuraaja" tai ainakin välillä siltä tuntuu vaikka tässä omaa kotia rakennetaankin. Tässä blogissa kirjoitan omia näkemyksiä rakentamisesta ensikertalainen kun olen. Ihmettelyitä ja kummasteluita. Enemmän odotan sitä hetkeä kun pääsen rakentamaan puutarhaamme. Meidän rakennus urakka lähti käyntiin syksyllä 2009, jolloin tehtiin talon pohjatyöt ja valettiin kivijalka. Sen jälkeen ne uinuivat peitteiden alla (3kk)talven, joka olikin tosi kova. Helmikuun lopulla alkoi kivijalan kaivaminen esiin. Se oli kyllä kova urakka, lunta oli ihan kivasti tullut talven aikana ja kun sitä aloitettiin poistamaan oli nolla keli joten aika märkää lunta sai lapioida. Pystys oli sovittu 1.3. alkamaan. Koko viikonlopun ahersimme kivijalan kimpussa ja koitimme pitää sitä puhtaan. Sää olosuhteet eivät olleet kyllä meidän puolellamme sillä sitä mukaan kun sai puhtaaksi niin eiköhän sitä tullut heti lisää. Jos joku kehuu talvirakentamisen etuja niin minä en kyllä niihin sanoihin yhdy! Ainakin tällainen talvi kuin nytkin oli niin kyllä se vaan on hankalaa kun lunta on paljon ja puutavarakin pitäisi jonnekin laittaa ja vielä yrittää ne suojata hyvin. Pystytys porukka oli taitavaa ja osaavaa väkeä niitä ei paljon lumet ja tuulet haitanneet. Kaikin puolin pystytys sujui hyvin ainoastaan kun yläkerran elementtejä aloitettiin pystyttämään oli kova tuuli ja siinä jouduttiin antamaan periksi. Odotettin pari päivää jotta tuuli laantui ja päästiin jatkamaan töitä. Pystytys porukka laittoi meille aluskatteen ja myöskin peltikaton päälle.